Tänään ja eilen olen viettänyt vapaapäiviä. Tänään olen ollut yksikseni ja kuluttanut aikaa. Joululahjoja kävin katselemassa löytämättä mitään mitä etsin...no kaikki sitten aikanaan. Kirpputorit tuli myös kierrettyä eikä niistäkään tällä kertaa kotiin lähtenyt mitään.
Mummolle kävin dosettiin jakamassa lääkkeet taas viikoksi eteenpäin...siinä oikeastaan tämän päivän kunnon työ. Vähän myös äsken innostuin siivoilemaan ja järkkäilemään paikkoja. Muuten siis olen vain ollut. Kohta lämmitellään saunaa kun mies saapuu töistä kotiin. Huomenna taas sitten itsekin joudun töihin...ja yllätys yllätys vietän siellä myös viikonlopun. Tuntuu,että olen aina töissä kun muilla on aikaa olla ja viettää yhteistä aikaa...mutta itsehän olen ammattini valinnut.
Nautin niin kun satoi tänne lunta,mutta nyt en nauti ollenkaan kun kuulen miten vesi tippuu. Mittari on nollassa ja voi olla että jo huomenna lumi on mennyttä.
Joulua odottelen kovasti ja mietin, koska ne joulukoristeet laittaisi paikalleen ettei sitten vaan kyllästy jo ennen joulua. Muuten vietämme joulua äitini luona sekä minä töitä tehden niin en kauheasti joulua kotiin laita,mutta vähän kuitenkin.
Semmoista tänne...ensi kerralla taas lisää.
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
torstai 20. marraskuuta 2008
Joulua odotellessa
Eilen sain vapaapäivän kunniaksi kummipojan 3-v hoitoon siskonsa 8-v kanssa. Ulkoiltiin, leikittiin, pelattiin ja askarreltiin joulukortteja. Isompi innostui todella ja teki kortteja 3 tuntia putkeen..pienempi päätti silputa kaikki pahvit mitä käsiinsä sai...mutta ennen kaikkea aika kului rattoisasti. Muuten täällä elämä jatkuu ennallaan. Töitä riittää ja joulujuttuja mietitään ja yritetään toteuttaa kun aikaa on. Tänään kävin ostamassa ensimmäisiä joululahjojakin. Nyt pannari paistuu uunissa ja ilta jatkuu sitä syöden. Huomenna luvassa iltavuoro töitä ja viikonloppukin kuluu töiden merkeissä. Sunnuntaina pääsemme serkun pojan ristiäisiin kuulemaan minkä pikkumies saa nimekseen.
Sellaista tänne. Hauskaa alkavaa viikonloppua kaikille...ja toivotaan että talvi tulisi myös tänne etelään pian ;)
Sellaista tänne. Hauskaa alkavaa viikonloppua kaikille...ja toivotaan että talvi tulisi myös tänne etelään pian ;)
maanantai 10. marraskuuta 2008
Syysmyrsky
Täällä sataa kaatamalla, tuulee niin että puut meinaa kaatua ja sähköt räpsivät mutta eivät vielä ole kokonaan menneet. Sytyttelin kynttilät valmiiksi varalle ja käperryin sohvalle lehtien pariin. Ihanan rauhallinen ja rentouttava ilta yksin rankan työpäivän jälkeen. Huomiseksi luvassa aamu töitä ja illalla kummipojan kanssa leikkimistä. Nyt odottelen miestä kotiin ja sitä,että milloin koko koti muuttuu pimeäksi.
Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille vesisateesta huolimatta ;)
Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille vesisateesta huolimatta ;)
keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Esineitä ja asioita....
Edellinen juttu epäonnistui,mutta en osaa nyt sitä korjata joten juttu jatkui tähän ;). Viimeisimmät kirppariostokset tulevat kuvattuina tänne,kunhan pääsen taas kameraan kiinni ja löydän jostain aikaa istahtaa tietokoneen ääreen kunnolla.
tiistai 4. marraskuuta 2008
Sairaslomailua
Heipä hei kaikille pitkästä aikaa!
On taas kulunut aikaa siitä,kun olen tänne viimeksi ehtinyt mitään kirjoitella. Kiirettä on riittänyt töiden merkeissä...mutta nyt loppui sitten ne kiireet,kun jouduin sairaslomalle kipeytyneen selkäni kanssa. Nyt sitten saa tarkkaan miettiä mitä voi tehdä...torstaihin saakka ainakin olisi tarkoitus lepäillä kotosalla.
Sairaslomasta huolimatta ole kuitenkin tehnyt paljon. Tänään vaihdoin olkkariin verhot ja kyllä näyttää kivalta. Vähän tuntui selässä,mutta sitä ei lääkärille ainakaan kerrota. Lisäksi olen tehnyt ihania kirpparilöytöjä eilen...niistä lisää vaikka huomenna.
Aikaa ollaan paljon vietelty kynttilänvalossa ja glögiä ostettu kylmiin iltoihin. Rauhallista eloa siis kotosalla. Kova sisustusinto myös iskenyt viimepäivinä ja pieniä muutoksia tehty. Ei se paljoa vaadi,kun jo näyttää aivan uudelta.
Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille...minä palailen mahdollisimman pian kun saan uusia kuvia otettua uusista jutuistani.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)